Uratarinat
Tutustu arkeemme ja työkavereihimme! Hyppää mukaan työntekijöidemme erilaisiin työuriin ja -tehtäviin uratarinoiden muodossa. Kaikki työntekijämme ovat upeasti omaa laatuaan, eikä meitä ole kahta samanlaista - ja sehän tässä hienoa onkin! Haluamme tarjota työntekijöillemme mahdollisuuden kehittää omaa osaamista henkilökohtaisen motivaation mukaan.
Motivoitunut henkilöstö menestyksen takana
Konsernin henkilöstön määrä on kasvanut voimakkaasti yhdessä liikevaihdon kanssa. Työntekijöiden osaaminen ja hyvinvointi ovat yritykselle tärkeitä asioita.
Työntekijöidemme kanssa on helppoa työskennellä. Osto-organisaatio on tehokas ja päätökset voidaan tehdä nopeasti. Innostunut ja motivoitunut henkilöstö on luonut yritykselle menestyksen avaimet.
Mahdollistamme monipuolisen tehtävänkierron eri työtehtävissä ja työntekijöillämme on mahdollisuudet kasvaa vaativampiin tehtäviin kokemuksen karttuessa. Oma motivaatio ja sitoutuneisuus ovat ehtoja työssä kehittymiselle.
-
Olen saanut muokata tekemistä oman näköiseksi. Olen ollut 11 vuotta töissä, ja tykkään valtavasti työstäni. Tässä on vaihtelevat päivät, joten pysyy skarppina ja virkeänä.