Kenttämyyjä - liikkuvaa työtä tavoitteellisella otteella

Hyvinkään AD VaraosaMaailmassa yritysmyynnin asiakkaista paikan päällä korjaamoilla huolehtii meidän yritysmyynnin ammattilaisemme Teemu. Teemu työskentelee kenttämyynnin tehtävissä, mutta mitä kaikkea se pitääkään sisällään?

Kenttämyyjän tehtävä on Teemun mukaan hyvin laaja ja monipuolinen, mutta yleisimpiin työtehtäviin sisältyvät muun muassa asiakaskunnan tarpeista huolehtiminen, uusasiakashankinta ja jatkuva toiminnan kehittäminen omalla alueella. Perinteisen B2B-myyntityön lisäksi kenttämyyjä voi kartoittaa korjaamoiden laitehankintatarpeita ja työpäivää siivittää myös erilaisten järjestelmien käyttö.

Vaikuttamismahdollisuudet ja itsensä ylittäminen parasta

Teemu on vastannut oman toimipisteensä kenttämyynnistä jo useita vuosia. Matkan varrella kokemus on karttunut ja tietämys alasta lisääntynyt mm. asiakaskohtaamisten kautta.  Palkitsevinta työssä on ollut osallistuminen ja vaikuttaminen oman toimipisteen kasvutarinaan alkuvaiheista tähän päivään saakka. 

Teemu painottaa, että myös isot onnistumiset myynnissä, erilaisten haasteiden ratkominen ja uusien asioiden oppiminen ovat työssä kannustavia ja motivoivia tekijöitä. Antoisaa on ollut myös seurata, kuinka luottamus oman asiakaskunnan välillä rakentuu syväksi ja asiakastuntemus kehittyy. 

”Läheisiä suhteita on vuosien varrella muodostunut itseni ja korjaamoiden henkilökunnan välille, ja haluan oman työni kautta aidosti kehittää myös heidän toimintaansa.”

Kenttämyyjä toimii kasvona varaston ja korjaamojen väliselle toiminnalle.

Asiakkaiden tarpeet tekevät joka päivästä erilaisen

Teemun tyypillinen työpäivä alkaa asiakkailta tuleviin tiedusteluihin vastaamalla ja tilauksia käsittelemällä. Jokainen päivä on kuitenkin erilainen, ja joskus Teemu saattaa autella myös tukun puolella tai ratkoa ongelmatilanteita ja reklamaatioita. 

Iltapäivät koostuvat usein asiakaskäynneistä, mutta laajaan työnkuvaan sisältyy myös paljon suunnittelua ja valmistautumista. Teemulla onkin tapana hahmotella seuraavan päivän asiakaskäynnit jo ennakkoon.

Kannustava ja ammattitaitoinen tiimi menestyy

Teemun tiimissä työskentelee hänen itsensä lisäksi kaksi kuljettajaa, kolme yritysmyyjää sekä yritysmyyntivastaava.

”Päivittäin ollaan tekemisissä ja vuorovaikutus kollegojen kanssa on tärkeä osa työtä, jotta pysytään samalla sivulla asioista – tiimi on mukavaa, ammattitaitoista porukkaa!”

Teemun mielestä työssä hyödyllisiä ominaisuuksia ovat ainakin pitkäjänteisyys, kärsivällisyys ja hyvät kuuntelutaidot. Jotta kauppaa saadaan tehtyä, tulee olla ajan hermoilla ja osata lukea korjaamokentän tarpeita.

”Jos näet korjaamossa puutteita, etkä paikkaa niitä, kilpailija tulee ja tekee sen puolestasi.”

Runsaasti mahdollisuuksia kehittyä ja oppia

Kenttämyyjän työ tarjoaa tekijälleen sopivassa suhteessa vapautta, vastuuta ja haastetta. 

”Asiakassuhteita pääsee luomaan melko vapaasti, ja oman tekemisen myötä asiakaskunta lähtee pikkuhiljaa laajenemaan.”

Teemu kertoo arvostavansa myös sitä, että omalla tekemisellä pystyy paljolti vaikuttamaan omiin mahdollisuuksiinsa koko konsernissa. 

Työssä pääsee toimimaan valikoimatasoltaan ja tuotemerkeiltään Suomen huipputasolla, minkä lisäksi konserni tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen. 

Antoisa työtehtävä, jossa kehittyy jatkuvasti käytännön tekemisen kautta!

Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta